Numero 6/2016 on saapunut tilaajille tällä viikolla, ja kaupoissakin lehti on viimeistään tänään.
Kannessa on Io Sakisakan Aoha Ride, joka on ensimmäinen suomeksi alkanut pidempi shoujomanga vähään aikaan. Toteamme sen erinomaiseksi sarjaksi.
Päättyvistä animeista eniten saavat tällä kertaa tilaa Kiznaiver ja The Lost Village, jotka todetaan molemmat mielenkiintoisiksi mutta eri tavoilla ongelmalliseksi teoksiksi. Lisäksi kertaamme omassa vähän pidemmässä jutussaan alkuvuoden 2016 lyhytanimesarjat. Tämä teksti löytyy myös netistä näytejuttuna.
Muutamalle muullekin päättyneelle sarjalle annettiin tällä kertaa vähän enemmän tilaa. Puoliaika-sivulla mietitään, mahtaako Gangsta palata enää entisiin loiston päiviinsä.
Klassikkopuolella esittelyssä on Akimi Yoshidan jenginuorista kertova Banana Fish, Mikrofonin takaa -palstalla taas idolina uransa aloittanut Noriko Hidaka. Lukemattomia mangoja -palstalla esitellään ruotsiksikin julkaistu Ran and the Gray World, Sivujen tekijöissä taas legendaarinen käsikirjoittaja Kazuo Koike.
Näytejuttu: Alkuvuoden 2016 lyhytsarjat
Arvostelut:
- Aoha Ride (manga)
- Real Account (manga)
- Devils’ Line (manga)
- Liselotte & Witch’s Forest (manga)
- Tähdet laitumen yllä (manga)
- Animal Jungle (manga)
- Masamune-kun’s Revenge (manga)
- I Am a Hero (manga)
- Rakastunut robottiin (manga)
- Battle Rabbits (manga)
- Maga-Tsuki (manga)
- Don’t Be Cruel (manga)
- The House at Fata Morgana (peli)
Digiarvostelut:
- Minori’s Hand
- Murder Incarnation
Päättyneet sarjat:
- Netoyome
- Big Order
- Joker Game
- Bakuon!!
- High School Fleet
- Concrete Revolutio
- Kuma Miko
- Flying Witch
- Haven’t You Heard? I’m Sakamoto
- Ushio and Tora
- Sansha Sanyo
- Tanaka-kun is Always Listless
- The Lost Village
![anime94_pieni](http://animelehti.fi/wordpress/wp-content/files/2007/05/anime94_pieni-440x602.jpg)