Numero 1/2018 on saapunut suurimmalle osalle tilaajista tänään, ja kaupoissa lehden pitäisi olla perjantaina.
Kannessä on syksyn epäilemättä puhutuin sarja Land of the Lustrous eli Houseki no kuni. Vertailemme sen komeaa tv-animeversiota alkuperäismangaan ja toteamme molemmissa olevan omat hyvät puolensa. Tämä teksti löytyy myös netistä näytejuttuna.
Haastattelimme Desucon Frostbitessa vieraillutta ohjaaja Tensai Okamuraa hänen työstään mm. Darker than Blackin, Kuromukuron, Blue Exorcistin ja Seitsemän kuolemansynnin parissa. Numeron pisimmässä artikkelissa taas esittelemme ja vertailemme keskenään niitä viittä striimipalvelua, joista suomalaiset voivat katsoa animea.
Syksyn animesarjojen lisäksi käsittelemme myös loppuvuoden lyhytanimetarjonnan. Land of the Lustrousin lisäksi alkuperäismangat ovat käsittelyssä myös Children of the Whalesista ja Girls’ Last Tourista. Ristivertailussa on syksyn yllättäjä, astetta erikoisempi romanttinen komedia Recovery of an MMO Junkie.
Sivujen tekijät -palstalla käsittelyssä on kiistattoman suosittu mutta aivan yhtä kiistatta mielipiteitä jakava mangaka Hiroya Oku, mies Gantzin ja Inuyashikin takana. Lukemattomissa mangoissa taas on esittelyssä Paru Itagakin Beastars, joka tarjoaa japanilaista näkemystä lihansyöjien ja kasvinsyöjien yhteiselosta eläinihmisten maailmassa.
Mikrofonin takaa -pastalla esitellään ensi kesän Desuconin kunniavieraaksi saapuva Yui Horie. Klassikko-palstalla taas muistellaan lähes kokonaan unohdettua pikkutuhmailua Time Traveler Ai.
Näytejuttu: Land of the Lustrous
Arvostelut:
- Prinsessa Sakura (manga)
- Magical Girl Spec-Ops Asuka (manga)
- Kiss Me at the Stroke of Midnight (manga)
- Pahispomo ja kissat (manga)
- I Hear the Sunspot (manga)
- One Week Friends (manga)
- Hadaka Shitsuji (peli)
- Magical Girl Raising Project (ranobe)
Yhteisjutut:
- Children of the Whales (manga + anime)
- Girls’ Last Tour (manga + anime)
- Land of the Lustrous (manga + anime)
Digiarvostelut:
- Shojo Fight (manga)
Päättyneet animet:
- Fate/Apocrypha
- Welcome to the Ballroom
- Blood Blockade Battlefront & Beyond
- UQ Holder!
- Himouto! Umaru-chan R
- Kino’s Journey
- Blend-S
- King’s Game The Animation
- The Idolm@ster Side M
- A Sister’s All You Need
- My Girlfriend is too Much to Handle
- Hozuki’s Coolheadedness 2
![](http://animelehti.fi/wordpress/wp-content/files/2007/05/anime104_kansi-440x602.jpg)