Numero 3/2018 on saapunut tilaajille ja kauppoihinkin viimeistään tänään.
Kannessa on talven positiivisimpiin yllättäjiin kuulunut After the Rain, joka hurmasi niin visuaalisella toteutuksellaan kuin tunnelmallisella ohjauksellaankin.
Pitempänä päätekstinä on tällä kertaa artikkeli yurimangan valtavirtaistumisesta ja genren suosionnoususta. Edo-kauden päättymisen 150-vuotisjuhlan kunniaksi aloitamme myös artikkelisarjan Japanin lähihistoriasta.
Päättyneistä animesarjoista eniten tilaa saavat poikaidolisarjojen parhaimmistoon kuuluva IDOLiSH7 ja lukiotyttöjen matkasta Etelämantereelle kertova A Place Further than the Universe. Sekä animesovitus että alkuperäismanga ovat käsittelyssä hurmaavasta Laid-Back Campista ja valjuksi jääneestä Kokkokusta.
Mikrofonin takaa -palstalla käymme läpi coolien pahisnaisten rooleihin erikoistuneen Yoshiko Sakakibaran uraa. Lukemattomia mangoja -pastalla esittelyssä on sosiaalisista ongelmista kärsivästä tytöstä kertova Komi-san is Bad at Communication.
Klassikko-pastalla muistellaan eroottisen animen VHS-klassikkoa, End of Summeria eli Doukyuuseita. Sivujen tekijät -palstalla taas on gekigan keksinyt Yoshihiro Tatsumi, jota saamme kiittää nykyisen seinenmangan olemassaolosta.
Näytejuttu: IDOLiSH7
Arvostelut:
- Silver Spoon (manga)
- New Game! (manga)
- Fire Punch (manga)
- The Elder Sister-Like One (manga)
- Yokai Girls (manga)
- Again!! (manga)
- The Witch and the Hundred Knight 2 (peli)
- Monster Girl Doctor (ranobe)
Yhteisjutut:
- Kokkoku: Moment by Moment (manga & anime)
- Laid-Back Camp (manga & anime)
Digijulkaisut:
- Peach Mermaid (manga)
- Magical Sempai (manga)
- I’m In Love and It’s the End of the World (manga)
Päättyneet animet:
- Ms. Koizumi Loves Ramen Noodles
- Pop Team Epic
- Citrus
- School Babysitters
- Slow Start
- Märchen Mädchen
- How to Keep a Mummy
- Mitsuboshi Colors
- A Place Further than the Universe
- Killing Bites
- Teasing Master Takagi-san
- Sanrio Boys
- Hakata Tonkotsu Ramens
![](http://animelehti.fi/wordpress/wp-content/files/2007/05/anime106_kansi-440x602.png)