Quantcast
Channel: Anime-lehti – Anime-lehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 39

Numero 1/2019 ilmestynyt

$
0
0

Vuoden ensimmäinen numero on saapunut tilaajille tänään, ja kaupoissa lehden pitäisi olla viimeistään perjantaina.

Kansikuvasarjana on tällä kertaa Bloom Into You, jonka näkökulmia romansseihin ja identiteetin löytämiseen pyöritellään Ristivertailussa -palstalla. Tämä teksti löytyy myös netistä näytejuttuna.

Omassa artikkelissaan esitellään toiseen maailmaan joutumisesta kertovia isekai-sarjoja ja mietitään, onko genre oikeasti niin itseään toistava kuin on usein tapana parjata. Kerromme myös, mitä animen striimipalvelujen kentällä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Japanin aikakaudet -artikkelisarja on edennyt Showa-kauden loppupuoliskolle.

Animepuolella enemmän tilaa saavat Studio Triggerin moderni retroilu SSSS.Gridman ja Kyoto Animationin jousiammuntasarja Tsurune, manga- ja animeversiot taas ovat yhtä aikaa käsittelyssä As Miss Beelzebub Likesista ja Chio’s School Roadista. Arvostelupuolella Shuzo Oshimin Inside Mari todetaan Animen arvoiseksi.

Sivujen tekijöissä käydään läpi ohjaajana paremmin muistetun Satoshi Konin varhaisia töitä mangan parissa. Klassikko-palstalla taas esitellään se Japanin toinen murhamysteerisarja The Kindaichi Case Files ja kerrotaan, minkä version kautta sitä kannattaa lähestyä. Mikrofonin takaa -palstalla esittelyssä on käytännössä animen kaikki mummoroolit esittävä Hisako Kyooda, Lukemattomissa mangoissa taas Shuzo Oshimin uran käännekohdan teos Drifting Net Cafe.

Näytejuttu: Bloom Into You

Arvostelut:

  • Inside Mari (manga)
  • The Delinquent Housewife! (manga)
  • Plus-Sized Elf (manga)
  • Interspecies Reviewers (manga)
  • The Legend of Zelda: Twilight Princess (manga)
  • Sweet Pool (peli)
  • The Dark Maidens (ranobe)

Yhteisjutut:

  • As Miss Beelzebub Likes (manga + anime)
  • Chio’s School Road (manga + anime)

Digiarvostelut:

  • Zombie Cherry (manga)
  • Tokyo Alice (manga)

Päättyneet animet:

  • Boarding School Juliet
  • The Girl in Twilight
  • Double Decker: Doug & Kirill
  • Golden Kamuy
  • SSSS.Gridman
  • Mr. Tonegawa: Middle Management Blues
  • Goblin Slayer
  • Anima Yell!
  • My Sister, My Writer
  • Tsurune
  • Dakaichi: My Number One
  • Release the Spyce
  • UzaMaid!
  • Zombie Land Saga
  • Irozuku: The World in Colors
  • Revisions
  • Gurazeni: Money Pitch
  • Ms. Vampire Who Lives in my Neighborhood


Viewing all articles
Browse latest Browse all 39

Trending Articles